Voltigeerauksessa selkä on väline

Voltigeeraus on ainoa laji, jossa ihminen seisoo hevosen päällä. Mitä se tarkoittaa vyön alueelle, selälle ja harjalle ja mikä tarkistus ennen jokaista kertaa ratkaisee.

On yksi laji, jossa hevosen selkä ei ole istuin vaan väline. Voltigeerauksessa ihminen seisoo siellä ylhäällä, ponnistaa irti, laskeutuu takaisin, toisinaan kolmisin. Joka tekee työtä näin, ei hoida selkää hellyydestä vaan laskelmasta: se mikä tänään hankaa, palaa huomenna levottomuutena.

Selkä on tässä työpinta. Sitä kohdellaan kuin materiaalia, jonka pitää kestää vielä kaksikymmentä vuotta.

Volttivyö istuu toisin kuin satula

Volttivyössä on kaksi kiinteää kädensijaa, yleensä lisäksi silmukat, ja se lepää paksun padin päällä. Kaksikymmentä minuuttia kädet vetävät näistä kädensijoista, ylhäältä, sivulta, ponnistuksen hetkellä koko kehon painolla. Paine pysyy koko ajan samassa kohdassa. Siksi vyön alue on voltigeeraushevosella se kohta, jonka tuntee kuin omat kasvonsa.

• Aseta padi sileästi, ei ryppyä, ei hiekkaa alle.
• Silitä vyön alueen karvat kasvusuuntaan ennen vyön kiristämistä.
• Vedä vyön ja satulan alue litteällä kädellä: lämpöä, kuhmuja, kaljuja kohtia.
• Älä pelkästään avaa vyötä harjoituksen jälkeen, vaan katso vielä kerran.
• Valkoiset karvat yhdessä kohdassa ovat vanha pöytäkirja eivätkä sattuma.

Aina sama käsi, aina sama ympyrä

Hevonen kulkee juoksutuksessa, laukassa, noin kolmentoista metrin ympyrällä, kilpailussa vasempaan. Se on yksipuolista työtä, ja sellaisena se pysyy, miten hyvin juoksutetaan. Tasapainottava työ ei siksi ole ylimääräistä vaan osa suunnitelmaa: toinen käsi, maastolenkit, suorat linjat, puomit, päivät ilman vyötä.

Harja, kädensijat ja kysymys kiillosta

Harja lepää juuri siinä, mihin kädet tartutaan. Karvasuortuva kädensijan alla on veto harjanteesta, joka kerta sama. Siksi monet voltigeeraushevoset kantavat harjan lyhyenä, palmikoituna tai johdonmukaisesti yhdellä puolella. Ja kaikki, mikä tekee liukkaaksi, jää sinä päivänä laatikkoon: kädensijat ja vyön alue haluavat pitoa, eivät silkkiä.

Rauhallisuus kuuluu soveltuvuuteen

Musiikkia, aplodeja, kahdeksan lasta ympyrän reunalla: voltigeeraushevosen täytyy olla tylsä, ja sen täytyy olla sitä luotettavasti. Tuo rauha ei synny maneesissa, se syntyy tallikäytävällä. Kymmenen minuuttia hoitamista samassa järjestyksessä, joka päivä, on harjoitusta juuri siihen hetkeen, jossa joku nousee ylhäällä seisomaan eikä mitään pitäisi tapahtua.

Hevonen, joka antaa hoitaa itsensä rauhassa, seisoo rauhassa myös ympyrän laidalla.